KANAPASTASALAATTI

 

Maukas kanapastasalaatti sopii niin lounaaksi kuin illanistujaisten tarjottavaksi. Hyödynnä salaatissa perinteisen pastan tilalla, esim. kaura-parsakaalipastaa. Käytä salaatissa paahdettua paprikaa. Paahdettu paprika on makeampaa ja on aavistuksen savun makuinen.

KANAPASTASALAATTI 3:lle

200 g pastaa
1 punasipuli
1 pun paprika paahdettuna
300 g maustamatonta broilerinfileesuikaleita
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippurirouhetta
1 tl paprikajauhetta
Kourallinen tuoretta basilikaa pilkottuna

Öljykastike
1 dl oliiviöljyä
Puolikkaan sitruunan mehu
2 valkosipulinkynttä murskattuna
0,5 tl suolaa
1 rkl sokeria

1. Huuhdo, halkaise paprika ja poista siemenet ja kanta. Laita paprikanpuolikkaat uunivuokaan kuoripuoli ylöspäin. Kuumenna 200 C, grillivastuksen alla 20-30 min, kunnes kuori mustuu ja kuori kupruilee. Laita paahtuneet paprikat n. 10 min minuutiksi muovipussin, jotta kuori irtoaa helpommin. Kuori ja pilko paprikat.
2. Keitä pasta ohjeen mukaan. Valuta.
3. Paista broilerisuikaleet tilkassa öljyä, sekoita joukkoon mausteet, paitsi basilika.
4. Kuori ja pilko sipuli.
5. Valmista öljykastike sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin.
6. Sekoita paprikapalat, broilerisuikaleet, pilkottu sipuli, pilkottu basilika ja öljykastike sekaisin.
7. Kääntele varoen lopuksi pasta joukkoon.


Kommentit