ITSETEHTY MYSLI




Myslin tekeminen on helppoa! Variaatioita on yhtä monta kuin on myslin tekijääkin. Paahtaminen antaa myslille mukavan pähkinäisen maun. Aineksina voi käyttää mieleisiään hiutaleita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä jne. Lisämakua mysliin saa erilaisista mausteista.

ITSETEHTY MYSLI

3 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukan siemeniä
1 tl kanelia
1 dl pistaasipähkinöitä
1 dl cashewpähkinöitä
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 dl juoksevaa hunajaa
Hyppysellinen suolaa

Lisäksi 2 rkl kuivattua vadelmaa.

Jos käytät kuivattuja hedelmiä/marjoja, niin lisää ne vasta jäähtyneeseen mysliseokseen.
Saat myslistä gluteenittoman, kun käytät gluteenittomia kaurahiutaleita.

1. Laita uuni lämpenemään 150 C.
2. Pilko veitsellä pähkinät leikkuulaudalla pienemmiksi paloiksi. Itse tykkään jättää palat melko suuriksi. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja levitä tasaisesti leivinpaperin päälle uunipellille.
3. Paahda mysliä 20-30 min. Kääntele mysliä paahtamisen aikana pari kertaa. Pidä huoli, etteivät pähkinät pääse palamaan.
4. Anna myslin jäähtyä.
5. Sekoita joukkoon kuivattu vadelma.
5. Kaada jäähtynyt mysli kannelliseen purkkiin tai rasiaan.

Kyytipojaksi myslin kanssa käy jugurtti, maito, mehukeitto, erilaiset tuoreet marjat ja hedelmät jne.




Kommentit